Etusivulle >>  Seura · Miehet · Naiset · Juniorit · Cheerleaders
Kerhotoiminta
 
 

Mitä on Cheerleading?

Cheerleading on erittäin monipuolinen liikuntamuoto, jossa vaaditaan voimaa, rytmitajua, notkeutta ja muita liikunnan perustaitoja. Se kuuluu taitolajeihin, joiden tunnuspiirteisiin kuuluu, että taidon ja tekniikan osuus on poikkeuksellisen korkea muihin ominaisuuksiin nähden. Muita taitolajeja ovat muun muassa telinevoimistelu, mäkihyppy, uimahypyt, taitoluistelu ja tarkkuuslajit. Osassa taitolajeista, kuten voimistelussa, taitoluistelussa ja cheerleadingissa, ei kilpailutasolla riitä yksin korkea fyysinen suorituskyky. Nämä taitolajit vaativat kilpailijoilta eläytymis- ja esiintymiskykyä sekä musikaalisuutta ja mielikuvitusta. Urheilijan omaperäisyys, kauneus- ja rytmiaisti sekä esiintymistaito mahdollistavat huippusuoritukset yhdessä hyvän fyysisen ja psyykkisen kunnon myötä. Cheerleadereita näkee eri lajien joukkueiden kannustajina kentän laidalla, mutta yhä enenevässä määrin cheerleader-joukkueet panostavat harjoittelussaan myös omiin kilpailuihin. Nykyään on seuroja, jotka keskittyvät lähes pelkästään kilpailuihin. Kilpailuissa taitosuorituksia arvosteltaessa annetaan pisteitä sekä taiteellisesta vaikutelmasta että teknisistä ansioista. Cheerleading on pääasiassa joukkuelaji, mutta siinä kilpaillaan myös yksilö- ja parisarjoissa.

Cheerleadingin lajitaidot

Lajitaidot koostuvat lajin viidestä osa-alueesta, jotka ovat: huudot, stuntit, hypyt, akrobatia ja tanssi. Kaikki joukkueet eivät tee kaikkia osa-alueita, vaan jotkut ovat valinneet vain osan näistä.

Huutoja on kahdenlaisia ja niiden tarkoituksena on saada yleisö mukaan kannustamaan joukkuetta. Suomessakin huudot ovat yleensä englanniksi, mutta joskus myös suomeksi (esimerkiksi mini-ikäisillä ja joskus joukkueen nimen ollessa suomeksi esim. Karhu). Huutoja on kahden tyyppisiä. Cheer-tyyppiset huudot ovat pidempiä ja tarinamaisempia, kun taas chant-huudot ovat lyhempiä, yhtä lausetta toistavia huutoja.

Esimerkkejä huudoista:

Cheer
1-2-3-4
We are p the Dragons and we’re here p today p
To show you how we do this p in our own way p
We’ve got p the spirit and we’re having fun p
So c’mon crowd and join us cos’ we’ve just p begun p
All you Dragons in the crowd yell it out c’mon let’s shout
Yell S-D-C p S-D-C p S-D-C last time S-D-C!

Chant
X X X X
C’mon crowd are you ready p
Yell orange, green and white p
Orange, green and white p
Orange, green and white once more
Orange, green and white!

(p = tauko, X = taputus)

Stuntit ovat 2-5 ihmisen tekemiä nostoja, jossa yksi tai useampi ihminen nostetaan tai heitetään ilmaan eri tavoin. Monesta stuntista muodostetaan erilaisia ihmispyramideja, jotka ovat myös tyypillisiä cheerleadingissa. Stuntit ja niistä koostuvat pyramidit ovat joissain sarjoissa kilpailuissa pakollisia. Ohjelmissa nähdään myös basket toss-heittoja, joissa ryhmä heittää lentäjän ilmaan, jossa lentäjä tekee jonkin liikkeen.

Esimerkkejä stunteista:
©FT ©FT ©FT ©FT ©FT ©FT ©OV

Esimerkkejä pyramideista:
©FT ©FT ©FT ©OV ©OV

Esimerkkejä heitoista:
©FT ©FT ©FT ©FT

Hyppyjä on erilaisia ja eritasoisia ja myös ne ovat vaadittuja kilpailuohjelmassa, sekä tanssi- että cheer-sarjassa. Tanssisarjan hypyt saattavat hieman erota cheer-sarjan hypyistä, mutta periaate on sama. Tanssissa käytetään myös erilaisia harppoja ja loikkia.

Esimerkki hypyistä:
©FT

Akrobatian taso ja tärkeys cheerleadingin parissa on kasvanut huimasti lähimmän 5-10 vuoden aikana sekä Suomessa että muualla maailmassa. Akrobatialla tarkoitetaan yleensä yksin suoritettua akrobaattista liikettä tai liikesarjaa, joita näkee enemmänkin permantovoimistelussa. Esityksissä näkee tällä hetkellä kaikkea kuperkeikoista huimiin volttisarjoihin. Parhaimmillaan cheerleadingissa nähtävä akrobatia on jopa permantovoimistelukilpailuissa nähtävien taidonnäytteiden tasoista.

Cheerleadingin tanssi eroaa hieman siitä tanssista, jota tavallisesti näemme. Se on iskevää, täsmällistä ja tiukkaa, ehkä jopa hieman ”robottimaista”. Cheerleadingissa on nimettyjä perusasentoja käsille ja jaloille. Näitä perusasentoja käytetään sellaisenaan tai varioituna sekä tansseissa että huudoissa.

Kilpailuissa on erilaisia sarjoja, joissa keskitytään lajin eri osa-alueisiin. On erikseen stuntti-sarjoja, kuten paristuntit ja ryhmästuntit, joissa muita osa-alueita ei arvostella ollenkaan. Lisäksi on myös tanssisarjoja, joissa ovat mukana hypyt, mutta stuntit, akrobatia ja huudot ovat kiellettyjä. Yksilösarjasta stuntit jäävät ymmärrettävästi pois. Kokonaisvaltaisimpia ovat niin sanotut cheer-sarjat, joissa kaikki lajin osa-alueet kuuluvat pakollisiin liikkeisiin.

Lähteet:
- Alakoski, R. 2001. Cheerleadingkoulutuksen kehittäminen Suomessa. Mikkelin ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Mikkeli. Päättötyö.
- Kallonen, K. 2005. Go fight win – Suomalaisen cheerleadingin matka harrastuksesta huippu-urheiluksi. Gummerrus Kirjapaino Oy. Jyväskylä

Kuvat:
- Funky Teamin kuva-arkisto, www.funkyteam.fi, käyttölupa webmaster@funkyteam.fi
- Oona Vitikainen, käyttölupa sivalli@hotmail.com

facebook_banner

twitter_banner


www.Auto-Lahti.fi
Ostaa-Myy-Vaihtaa